Sellainen minä taidan olla.
Kun aurinko paistaa, en varmasti viitsi koneeseen päin vilkaistakaan.
(No jaa, jos nyt sentään sähköpostit ja kasvokirjan käyn kurkkaamassa.)
Näinä päivinä, kun en en ole mitään tänne blogiin käynyt kirjaamassa, on kasvimaalla tapahtunut kasvamista.
Siellä on käynyt myös kutsumattomia vieraita.
Olen luvannut lapsille viisisenttisen jokaisesta löytämästään kotilosta
ja aika hyvin niistä on kai jo eroon päästykin.
Näillä kaveruksilla on kai juoksukilpailu meneillään.
Tai sitten joukkopako.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Meidän Koululainen on yliherkkä tunto-, kuulo-, näkö-, liike- ja tasapainoaisteiltaan.
Tämän alkuvuoden on saanut käydä toimintaterapiassa aisteja harjoittamassa ja tässä lopputulema:
Tadaa! Pyöräily onnistuu! Ja se on hauskaa!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Aiemmin aloitetuista projekteista julkistan valmistuneeksi nukenrattaat.
Löysin kangasvarastoistani paloja kahden väristä tuulipukukangasta, mutta yksikään pala ei ollut niin iso, että olisin saanut koko istuinkankaan leikattua yhtenä kappaleena.
Leikkasinpa sitten paloista suikaleita, jotka ompelin yhteen raitakankaaksi ja vot! Hyvä tuli. Kanttasin vielä reunat kirpparilta löytyneellä keltaisella koristenauhalla ja kehittelin turvavyöratkaisun samaisesta nauhasta.
Voi, että tuli karkit rattaat, kyllä kelpaa Poikulin nyt hauvaansa niissä työnnellä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kun yksi projekti valmistuu, onkin hyvä aloittaa jotain uutta.
Katto saakoon uuden maalin, pesu tulikin jo suoritettua!
(Kuvassa muuten Iso-Eno, joka on yksi kolmesta maailman parhaimmasta enosta!)
